Huomioita tuppukylän taloista

Tammikuun aikana olen käynyt parin tytön luokkakaverin kotona päiväteellä kunnon kotirouvien tapaan. On hassua, miten samanlaista täällä näyttää olevan joka talossa, olen siis käynyt aikaisemmin mm. naapurissa. Meidän talo, ei vielä valmis muutenkaan, on aivan täysin erilainen kooltaan ja muutenkin. Täälläpäin on yleistä, että tontti lohkaistaan vanhempien maasta ja siten säästetään tontin hinta. Tämänviikkoinen kyläpaikkamme rouva asui peräti neljän siskonsa naapurissa. Kaikki olivat saaneet maaplänttinsä vanhemmiltaan, asuipa naapurissa vielä setä ja muita sukulaisiakin. Ilmeisesti näin oli siis tehty jo edeltävässä sukupolvessa ja yleinen käytäntö kai maaseudulla.

Talot ovatkin sitten usein todella valtavia, esimerkiksi jo pelkkä leikkihuone saattaa olla isompi kuin meidän keittiö/olohuone. Täytyy sanoa, että kadehdin vähän sitä tilaa, mutta tyyli on kieltämättä hieman vanhahtava, sellaisia koristeellisia tukipylväitä, ihan kuin isäni sorvailemat makkaratikut, todella paljon ruskeaa. Yleisilme on kuitenkin nuorehkoillakin vähän sellainen mummola.

Puutarhanlaitosta ei näytä maaseudun tyttäret kauheasti innostuvan. Pihoilla on yleensä paljon asfalttia jonka reunoilla pelkkä, ilmeisesti roundupattu nurmikko, ei yhden yhtä pensasta tai kukkapenkkiä. Naapurin mies haluaisi kuulemma kasvattaa pihallaan vihanneksia, mutta vaimo on kieltänyt, joten heilläkin on vain pelkkä nurmikko. Kyllä sellaisiakin pihoja toki näkee, joissa on paljon kasveja, mutta nuo autiot pihat ovat kyllä aika yleisiä.

Paikallista elämänmenoa

Sain vihdoinkin aikaiseksi vietyä pojat meidän kylän taaperokerhoon. Syksyllä oli melkein koko ajan joku kipeänä, niin jäi aikomuksista huolimatta käymättä, mutta nyt päätin viedä pikkumiehet tutustumaan paikallisiin lapsiin, kenties oppivat tuntemaan tulevia luokkakavereitaan. Kerhon sijainti on siitä kätevä, että sijaitsee samassa rakennuksessa kuin tyton eskari ja meidän vain täytyy lähteä tunnin aikaisemmin hakemaan kerhopäivinä, kerho alkaa siis tuntia ennen eskarin loppua.

Vähän jännitti, kun en tuntenut muita ja muutamassa kerhossa aikaisemmin käyneenä tiedän, että on hyviä ja huonoja ryhmiä. Eräs ryhmä oli ihan parin sadan metrin päässä silloisesta asuinpaikastani, mutta tunnelma oli nuiva ja sisäänlämpeävä ja oikein puistatti laittaa tytto leikkimään saastaiselle lattialle todella likaisilla leluilla. Taisin käydä siellä kahdesti. Sitten on ollut sellaisia ryhmiä, joihin menoa oikein itsekin odottaa. Tämä vaikutti ihan kivalta, oli  helppo tulla porukkaan, mukavia ihmisiä. Taisin olla muuten ainoa aikuinen, jonka äidinkieli ei ole englanti, muissa ryhmissä on ollut ihan kohtalaisesti ei-irkkujakin, mutta nyt ollaankin pikkukylässä. Ehkä otamme poikien kanssa tavaksi käydä siellä keskiviikkoisin. Itsellekin tekee hyvää oppia tuntemaan enemmän paikallisia ihmisiä sekä tutustua lasten tulevien luokkakavereiden vanhempiin tulevaisuuttakin ajatellen.

Uusi vuosi, uudet tuulet, vai samaa vanhaa?

Mielessäni on pitkään ollut bloggailun aloittaminen taas pitkästä aikaa, kirjoittaa arjen pienistä sattumuksista, ilman suuria paineita. Aina loytyy muka jotain muuta tekemistä tai siis tekemistä olisi enemmän kuin ehtii tehdä, mutta pienen pienen postauksen tekemiseen ei välttämättä mene kauan. 

Elämä on ollut kyllä kiireistä, kaksosten ikäkausi 1-2 vuotta näyttäisi olevan rankempi kuin se ensimmäinen vuosi. Sen lisäksi on kaikenlaisia isompia ja pienempiä sattumuksia viime kuukausina mutkistamassa asioita. Toivotaan kuitenkin, että tästä vuodesta tulee mahtava, parempi ainakin kuin viime vuodesta. 

Ne koiranpennut

Kirjoitin aikaisemmin, että meille on syntymässä koiranpentuja. Näin todellakin kävi ja pennut ovat nyt lähes seitsemän viikkoa vanhoja ja valmiita luovutettaviksi viikon parin sisalla. Yhteensä syntyi viisi mustavalkoista nyyttiä ja isäksi paljastui melkoisen varmasti mummolan naapurin bordercollie. Pennut ovat siis springerspanielin ja bordercollien sekoituksia.

Koirat valtasivatkin meidän kodinhoitohuoneen muutamaksi viikoksi. Ulkovarastot eivät olleet tarpeeksi lämpimiä pennuille, joten pidimme niitä sisällä. Pennut saivat muuttaa emonsa kanssa koppiin parisen viikkoa sitten, kun alkoivat tunkea muualle taloon ja varsinkin kun emokoira alkoi tehdä tuhotöitä öisin. 

Tyttö on kaikkein innokkain koirien hoitaja. Hän haluaisi tällä hetkellä olla vain ulkona paijaamassa pentuja ja siellä ollessaan pennut seuraavat häntä kaikkialle. "Ihania vauvakoiria!"

Yhden pennuista pidämme itse ja loput lahjoitamme haluaville. Kaksi pentua on vielä kotia vailla, mutta eiköhän niillekin löydy paikka piakkoin.

Pojat 8 kuukautta

Aika on mennyt kyllä hirmuisen nopeaa. Ajatella, että neljän kuukauden päästä meillä on jo 1-vuotissyntymäpäivät! Viimeisen kuukauden aikana kehitys on ollut huimaa, edelleen kummallakin on omat vahvuutensa hieman eri asioissa. Finn pienempänä ja ketterämpänä on motorisesti hieman edellä, kun taas Liamin puheentuotanto, jokellus kuulostaa kehittyneemmältä.

Kävimme muutama päivä sitten public health nursen tarkastuksessa poikien kanssa. Ihan kivasti osasivat tehdä oikeastaan kaiken, mitä hoitajat (heitä oli tarkastuksessa kaksi) heiltä testasivat. Liamin mitat olivat 9,18 kg/72cm ja Finnillä 8,08kg/71,5cm. Painoero on edelleen aika iso, mutta näyttää siltä, että Finn on kirinyt pituutta kiinni. Luulen, että eroa tulee aina olemaan jonkin verran, sillä Liamilla vaikuttaisi olevan rotevampi ruumiinrakenne identtisyydestä huolimatta, esimerkiksi kädet ja pää ovat selvästi velipoikaa isommat ja hän on melkoisen harteikaskin. Vaatekoko on Liamilla keskimäärin 80cm, mutta sen koon bodyt alkavat jo jäädä napakoiksi. Finnillä menee hoikkuudesta johtuen paljon pienemmätkin vaatteet. Voisin periaatteessa tehdä niinkin, että ostan yhden jotain vaatetta, joka tulee ensin Liamin käyttöön ja sen jälkeen Finnille, näin vaatteiden käyttöikä ei jäisi kovin lyhyeksi.

Motorisesti meillä ei olla kovin aikaisin liikkeellä. Eteenpäin mennään kierien, pyörien ja Finn on oppinut myös ryömimään. Liam kyllä hytkyttelee edestakaisin konttausasennossa ja Finnkin joskus. Syöttötuolissa tukea vasten istuminen on alkanut sujua todella hyvin kummallakin, mutta ilman tukea eivät vielä istu. Liamilla tuskin siihen kuitenkaan menee enää kauan, kohtalaisen tukevalta vaikuttaa. Pinnasängyn laidat ovat vielä alhaalla, koska kummallakaan ei ole ollut yritystäkään nousta ylös.

Syömisessä on siirrytty karkeampiin ruokiin. Keitetyt fusillit, riisikakut ja maissinaksut uppoavat sormiruokana, mutta keitetyt kasvikset kai tuntuvat vähän inhottavilta käsissä. Ruokamäärät ovat kasvaneet huimasti, erityisesti pikkuinen laiha Finn näyttää olevan koko ajan nälkäinen. Tällä hetkellä meillä syödään neljä ateriaa päivässä ja sen lisäksi yksi pullollinen maitoa aamulla ennen aamupalaa. Parhaiten näyttää uppoavan puuro sekä sellaiset ruoat, joissa on esimerkiksi bataattia tai myskikurpitsaa. Perunaruoat eivät oikein näytä kelpaavan. Pojat osaavat juoda kannettomasta mukista, nokkamukista itse juominen kääntyy yleensä roiskimiseen. 

Pojat ovat myös selvästi löytäneet toisensa. He viihtyvätkin nykyisin yhä pidempiä aikoja keskenään lattialla. Jutut ovat hyvät naurusta ja kiljahduksista päätellen. Mukava, kun omasta veljestä löytyy kaveri, jonka kanssa kyllä välillä painitaan ja tapellaan jo leluistakin. He ovat myös todella ihastuneita isosiskoonsa, varsinkin Finn alkaa lähes aina kiljua riemusta nähdessään siskonsa. Juttelu on tosiaan enimmäkseen kiljumista, mutta Liam jokeltelee enemmän kuin veljensä. Sieltä kuuluu sellaista tätätätätäätä.

Ihana kun ollaan kesä Suomessa ja voi antaa pientenkin mönkiä pitkin mummolaan pihaa, meidän oma piha ei ole sellaisessa kunnossa, että siihen voisi laskea vauvan. Se onkin meidän poikien ensimmäinen kesä ja ihan ensimmäinen Suomen reissu.

Hieman kuulumisia

Tämä blogi on kyllä tähänastisista blogeista surkein yritys, kirjoitusvirheitä vilisee eikä aika ja aivokapasiteetti (univelkaa ehka joskus?) meinaa riittää päivittämiseen. Blogeja olen kirjoittanut kuitenkin jo peräti vuodesta 2004 asti. Ensimmäinen blogi oli matkablogi Australiaan ja Irlannissakin kirjoitin alussa suhteellisen aktiivisesti, mutta lapsien myötä kirjoittaminen on hiipunut ja loppui kokonaan vähäksi aikaa. Välillä mietin, että olisi paljon kirjoitettavaa, mutta ei vain jaksa tai ehdi.

 Täällä ollaan edelleen flunssaisia ja ilmeisesti hampaita on tulossa lisää pikkumiehille. Pojat ovat tänään tasan 8kk, josta on tulossa taas jonkinlainen kehityspostaus, kunhan saan aikaiseksi. Olen kyllä kaiken sairastelun ja muun scheissen myötä niin poikki, että odotan vain Suomen lomaa, jolloin on paljon auttavia käsiä tarjolla peräti 7 viikon ajan!

Voihan räkä!

Räkätautia sairastettu viikko, eikä vielä loppua näy. Kaikki muut paitsi mies ovat taudin saaneet. Noin viikko sitten sairastuivat pojat ja sen jälkeen tyttö. Minulla oli ollut sellainen alkavan flunssan tunne kropassa. Se tunne sitten puhkesi kunnon flunssana eilen. Yö meni huonosti, pystyin henkittamään vain suun kautta ja  sellaisessa horkassa. Olo ei ole vieläkään kaksinen. Ipanat alkavat olla terveitä, mutta ovat vielä aika räkäisiä ja hieman kärttyisiä. Olen taas iltapäivän/illan yksin mussukoiden kanssa. Jääkaappi on tällä hetkellä aika tyhjä eikä ole energiaa kokkailla, joten meillä syödään kyljyksiä ja ranskalaisia, lisäksi ehkä muutama tomaatin ja kurkun viipale. Toivotaan, että ollaan taas pian terveitä!