Huomioita tuppukylän taloista

Tammikuun aikana olen käynyt parin tytön luokkakaverin kotona päiväteellä kunnon kotirouvien tapaan. On hassua, miten samanlaista täällä näyttää olevan joka talossa, olen siis käynyt aikaisemmin mm. naapurissa. Meidän talo, ei vielä valmis muutenkaan, on aivan täysin erilainen kooltaan ja muutenkin. Täälläpäin on yleistä, että tontti lohkaistaan vanhempien maasta ja siten säästetään tontin hinta. Tämänviikkoinen kyläpaikkamme rouva asui peräti neljän siskonsa naapurissa. Kaikki olivat saaneet maaplänttinsä vanhemmiltaan, asuipa naapurissa vielä setä ja muita sukulaisiakin. Ilmeisesti näin oli siis tehty jo edeltävässä sukupolvessa ja yleinen käytäntö kai maaseudulla.

Talot ovatkin sitten usein todella valtavia, esimerkiksi jo pelkkä leikkihuone saattaa olla isompi kuin meidän keittiö/olohuone. Täytyy sanoa, että kadehdin vähän sitä tilaa, mutta tyyli on kieltämättä hieman vanhahtava, sellaisia koristeellisia tukipylväitä, ihan kuin isäni sorvailemat makkaratikut, todella paljon ruskeaa. Yleisilme on kuitenkin nuorehkoillakin vähän sellainen mummola.

Puutarhanlaitosta ei näytä maaseudun tyttäret kauheasti innostuvan. Pihoilla on yleensä paljon asfalttia jonka reunoilla pelkkä, ilmeisesti roundupattu nurmikko, ei yhden yhtä pensasta tai kukkapenkkiä. Naapurin mies haluaisi kuulemma kasvattaa pihallaan vihanneksia, mutta vaimo on kieltänyt, joten heilläkin on vain pelkkä nurmikko. Kyllä sellaisiakin pihoja toki näkee, joissa on paljon kasveja, mutta nuo autiot pihat ovat kyllä aika yleisiä.

Paikallista elämänmenoa

Sain vihdoinkin aikaiseksi vietyä pojat meidän kylän taaperokerhoon. Syksyllä oli melkein koko ajan joku kipeänä, niin jäi aikomuksista huolimatta käymättä, mutta nyt päätin viedä pikkumiehet tutustumaan paikallisiin lapsiin, kenties oppivat tuntemaan tulevia luokkakavereitaan. Kerhon sijainti on siitä kätevä, että sijaitsee samassa rakennuksessa kuin tyton eskari ja meidän vain täytyy lähteä tunnin aikaisemmin hakemaan kerhopäivinä, kerho alkaa siis tuntia ennen eskarin loppua.

Vähän jännitti, kun en tuntenut muita ja muutamassa kerhossa aikaisemmin käyneenä tiedän, että on hyviä ja huonoja ryhmiä. Eräs ryhmä oli ihan parin sadan metrin päässä silloisesta asuinpaikastani, mutta tunnelma oli nuiva ja sisäänlämpeävä ja oikein puistatti laittaa tytto leikkimään saastaiselle lattialle todella likaisilla leluilla. Taisin käydä siellä kahdesti. Sitten on ollut sellaisia ryhmiä, joihin menoa oikein itsekin odottaa. Tämä vaikutti ihan kivalta, oli  helppo tulla porukkaan, mukavia ihmisiä. Taisin olla muuten ainoa aikuinen, jonka äidinkieli ei ole englanti, muissa ryhmissä on ollut ihan kohtalaisesti ei-irkkujakin, mutta nyt ollaankin pikkukylässä. Ehkä otamme poikien kanssa tavaksi käydä siellä keskiviikkoisin. Itsellekin tekee hyvää oppia tuntemaan enemmän paikallisia ihmisiä sekä tutustua lasten tulevien luokkakavereiden vanhempiin tulevaisuuttakin ajatellen.

Uusi vuosi, uudet tuulet, vai samaa vanhaa?

Mielessäni on pitkään ollut bloggailun aloittaminen taas pitkästä aikaa, kirjoittaa arjen pienistä sattumuksista, ilman suuria paineita. Aina loytyy muka jotain muuta tekemistä tai siis tekemistä olisi enemmän kuin ehtii tehdä, mutta pienen pienen postauksen tekemiseen ei välttämättä mene kauan. 

Elämä on ollut kyllä kiireistä, kaksosten ikäkausi 1-2 vuotta näyttäisi olevan rankempi kuin se ensimmäinen vuosi. Sen lisäksi on kaikenlaisia isompia ja pienempiä sattumuksia viime kuukausina mutkistamassa asioita. Toivotaan kuitenkin, että tästä vuodesta tulee mahtava, parempi ainakin kuin viime vuodesta.